Uusia ratkaisuja tuotannon tehostamiseen

Uusia ratkaisuja tuotannon tehostamiseen

26.9.2017

GVK:n uusi työnjohtaja sekä tuotannon suunnittelija Vesa Virolainen on valmistunut vuonna 2004 Turun Ammattikorkeakoulusta Tietoliikennetekniikan insinööriksi. Vesa tuo uusia näkemyksiä sekä lisää tehoa GVK:n tuotantoon 12 vuoden kokemuksellaan edellisestä työpaikastaan Salon Nokialla.

”Olen valmistunut Turun Ammattikorkeakoulusta Tietoliikennetekniikan insinööriksi vuonna 2004. Sen jälkeen pääsin Saloon Nokialle töihin. Siellä sain viettää reilut 12 vuotta hyvin mielenkiintoisissa ja erilaisissa rooleissa. Tutuksi tulivat hyvin pienet ja paikalliset tiimit kuin myös globaalit suuret yhteisöt ja tuotantotilat eri maanosissa. ” Vesa muistelee.

Jokaisen työntekijän työpanos on tärkeä pala valmiin tuotteen kannalta

”Viimeiset pari vuotta työskentelin Microsoftilla tuotekehityksessä testaus ja laadunvarmistustiimissä teknisenä tiiminvetäjänä. Koko urani olen ollut läheisesti tekemisissä tuotannon kanssa. Parasta oli nähdä laadukkaan tuotteen synty ihan alusta asti ja ymmärtää kuinka tärkeä jokaisen henkilön työpanos on valmiin tuotteen kannalta.” Vesa toteaa.

Vesa haluaa tuoda uutta näkökulmaa sekä tukea LEAN-tuotantoa

”Aloitin työt tammikuussa 2017 GVK:lla tuotannon työnjohtajana ja tuotannon suunnittelijana. Päivittäiset työtehtävät vaihtelevat trukilla ajosta tuotannon suunnitteluun ja kausityöntekijöiden opastamiseen. ”

”Yritän parhaani mukaan auttaa tuotantohenkilökuntaa päivittäisessä ongelmien ratkaisussa. Vaihtelevuus on hyväksi ja samanlaista päivää tuotannossa ei ole vielä vastaan tullut. Tavoitteenani on tukea tuotannon LEAN ajattelumallia ja tuoda omaa näkökulmaa tuotannon tehostamiseen ja laadun parantamiseen.” Vesa juttelee.

GVK:lta löytyy ammattitaitoinen tuotekehitys, laadunvalvonta ja kokenut tuotantohenkilökunta.

”GVK:n työilmapiiri on aivan loistava ja minut otettiin hienosti mukaan työyhteisöön heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Täällä kaikki auttavat toisiaan ja tukea löytyy aina. On hienoa toimia yrityksessä, jossa on ammattitaitoinen tuotekehitys, laadunvalvonta ja kokenut tuotantohenkilökunta. Ja nämä kaikki toiminnot ovat vielä erittäin lähellä toisiaan, hyvällä huumorilla varustettuna. Opin joka päivä uusia asioita ja se pitää mielen energisenä. ”

Kalastaminen ja luonto rentouttavat mieltä

”Paljon vapaa-ajasta kuluu nykyään perheen, eli vaimon ja 13kk ikäisen tyttären kanssa. Aina kun vain mahdollista, niin pyrin livahtamaan joelle perhokalastamaan. Syksyisin pyrin viettämään mahdollisimman monta päivää toisen rakkaan harrastuksen, eli metsästyksen parissa. Luonnossa pystyn oikeasti rentoutumaan ja pää tuulettuu.” Vesa hymyilee

Vesa Virolainen
Kuva: Vesa valvomassa Geve robotin työtä

< Takaisin